Hae
Kohti vastuullisuutta

Toiseen tarinaan urheilullisten vaatteiden perässä

Minulla on ollut ainakin viitisentoista vuotta periaate, että puolet vaatteista tulisi olla kierrättettynä hankittuja. Periaatteeni on ollut myös se, että lähden kierrokselle omiin suosikikki second hand -liikkeisiin vain, kun oikea tarve ilmenee. Luottoliikkeistani olen löytänyt vuosien varrella monet vaatteet juhlaan, arkeen ja aktiiviseen liikkumiseen. Tänään tuli lähdettyä Toiseen tarinaan urheilullisten vaatteiden perässä. Liikkeestä löytyy yleensä hyvälaatuisia kierrätykseen tuotuja vaatteita.

 

Uutta ryhtiä ulkoiluun

Viime pyöräretkellä aloin kaipaamaan vaihtelevaan kevätsäähän uutta tuulenpitävää takkia. Näin Toisen tarinan Instasta, että heille oli tullut myyntiin valkoinen ulkoilutakki. Hyppäsin autoon ja hurautin viiden kilometrin päässä olevaan liikkeeseen. Minun tulee jostain syystä ostettua enemmän juhlaan ja edustamiseen sopivia vaatteita. Korona-aika on tehnyt tarpeelliseksi käyttää ennemminkin ulkoiluvaatteita. Tästä tämän kertainen tarpeeni lähti.

Löysin Insta-kuvassa olleen Sebakon takin. Sovituskoppiin otin mukaan myös urheilullisen värillisen minihameen, Luhdan tummansinisen liivimekon, Peak Performancen valkoisen hupparin ja kuparin värisen vekkihameen. Minua onnisti tälläkin kertaa. Kaikki vaatteet olivat sopivan kokoisia ja niissä oli miellyttävä olla. Vaatteista oli pidetty hyvää huolta, laatu näkyi eli olivat erittäin hyvässä kunnossa.

Lähdin tyytyväisenä kotiin kassillinen ”uusia vaatteita” mukanani. Kassi maksoi vain muutaman kympin. Kannatti lähteä Toiseen tarinaan urheilullisten vaatteiden perässä. Kiertotaloutta parhaimmillaan.

Second hand -liike Toinen Tarina.

 

Löytämäni hame ja liivi.

 

Toiseen tarinaan urheilullisten vaatteiden perässä

Luhdan ryhdikästä liivimekkoa voi käyttää kuumalla ilmalla pelkästään tai shortsien kanssa. Tämän kanssa aion pelata myös ensi kesänä tennistä.

 

Tätä ei voinut ohittaa. Minulla on kuparin väriset mokkasaappaat saman värisen vekkihameen kaveriksi

 

Toiseen tarinaan urheilullisten vaatteiden perässä

Sebakon takissa on sopivan pitkä selkä pyöräilyä ajatellen. Vaaleansininen kesäpaitani ja valkoiset shortsit sopivat myös takin alle.

 

Toiseen tarinaan urheilullisten vaatteiden perässä

Peak Performancen huppari oli ekstralöytö, jolle varmasti löytyy käyttöä

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *