Hae
Kohti vastuullisuutta

Kulttuurimaisemia lähellä ja kauempaa

Asuinpaikan viihtyisyydellä ja kauneudella on minulle aina ollut suuri merkitys. Raadelman rantaan muuttaessani aavistelin lehtoluonnon olevan rehevä. Lähiympäristöni on kuitenkin päässyt yllättämään minut kauneudellaan kevään edetessä. Alkukesä on tuonut paljon ihasteltavaa lähipoluilleni. Lisäksi minussa on herännyt kiinnostus vesilintujen seuraamiseen. Tapanani onkin nykyisin käydä melkein joka ilta laiturilla kiikaroimassa vesilintuja. Olen saanut tutustua myös ihastuttavaan rastaskerttusen lauluun. Iltalenkillä törmään usein kartanonpellolla kauriiseen ja kettuun. Viime viikolla helatorstaina puolestani käväisin Askaisissa Louhisaaren kartanolinnalla piknikillä. Alla esittelen teille kulttuurimaisemia lähellä ja kauempaa.

 

Kaunis piknikympäristö

Louhisaaren linna on varmasti monelle tuttu, sillä Museovirasto on jo vuodesta 1967 saakka ylläpitänyt museota. Askaisissa sijaitsevan kartanolinnan on omistanut Flemingien ja Mannerheimin suvut. Hyötypuutarhaan on sen sijaan voinut tutustua vasta vuodesta 2016 alkaen. Pehr Kalmin oppien mukaan suunnitellussa puutarhassa yhdistyvät valistusajan ihanteet: kaikkien kasvien tulee olla hyötykasveja ja  puutarhan tulee olla symmetrinen ja esteettinen. Puutarhan kasvit ovat peräisin kaarinalaisesta Pukkilan kartanosta. Kyseinen kartano sijaitsee hyvin lähellä kotiani.

Viime helatorstaina päätin viedä perheeni piknikille linnanpuistoon. Museo avasi ovensa seuraavana viikonloppuna, joten sisälle ei tällä kertaa päästy.

Kulttuurimaisemia lähellä ja kauempaa

Iso linnanpuisto houkutteli piknikille. Käki kukkui merenrannalla.

 

Louhisaaren vieressä sijaitsee Pikisaaren uimaranta. Rantakalliot olivat upean väriset. Helatorstain ilma oli lämmin. Viihdyimme rantakakkioilla tovin.

Kulttuurimaisemia lähellä ja kauempaa

Näillä rantakallioilla en ollut aiemmin vieraillut

 

Kulttuurimaisemia lähellä ja kauempaa

Tyyni ilma.

 

Eri kivilajeja kerroksittain metamorfoosin tuloksena.

 

Raadelman rannan vesilinnut ja luonto ihastuttavat

Reilu viikko sitten rannassa kaislojen seassa lauleskeli minulle tuntematon lintu koreasti. Rannassa oli kaksi lintubongaria kuvaamassa kaislikkoa pitkillä kameraputkilla. Arvelin linnun olevan harvinaisempi. Rohkenimme tiedustella heiltä lintua: rastaskerttunen. Itse lintua en ole kertaakaan nähnyt viikon aikana, mutta erikoista laulua olen senkin edestä kuunnellut iltaisin.

 

Rastaskerttunen laulelee näiden kaislojen seassa

 

Kulttuurimaisemia lähellä

Polku merenrantaan myötäilee Raadelman kartanon maita. Polun varrella voi ihastella juuri kukkaan puhjennutta tuomea. Koivurivistö on ihastuttava näin keväisin. Luonto on puhjennut vihreään asuun. Matkan varrella satakieli laulaa iltaisin ja jos hyvä tuurii käy, voi nähdä vilauksen kartanonmailla asuvasta ketusta tai täpläkaurispariskunnasta.

Kettu kartanonmailla alkukeväällä ja alkuillasta kuvattuna.

 

Huumaava tuoksu tuomessa. Luonto vihertää eri sävyissään.

 

Kulttuurimaisemia lähellä ja kauempaa

Suomalaiset koivut ovat kauniita keväällä.

 

Tuorlan metsässä

Tänään lähdin iltapäivällä kävelemään Tuorlan kartanolta merenrantaan Tuorlan metsään. Metsässä oli paljon kieloja (valokuva valitettavasti ei ollut tarkentunut). Lehmät olivat päässeet laitumelle. Laiduntavat lehmät on kaunis näky. Kulttuurimaisemia lähellä ja kauempaa on ilo tutkia ja palata niihin eri vuodenaikoina.

Kulttuurimaisemia lähellä ja kauempaa

Lehmiä laiduntamassa Tuorlassa

 

Tuorlan kartanon pihalla kannattaa käyskennellä alkukesästä. Siellä on paljon erilaisia puita ja kukinnat ovat silloin kauniita ja runsaita.

Omenan kukat ovat miltein puhkeamassa Tuorlan kartanolla

 

Nupullaan oleva puu.

 

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *